lauantai 28. helmikuuta 2009

Sukkia tarvitsevalle


Veli tuppaa kulkemaan ympäriinsä risoissa sukissa, mutta hei, ei kerrota kellekään. Mies täytti tänään 30-v. ja päätimme lahjoa häntä sukilla. Tarkemmin ottaen 30 parilla kaupan sukkia ja yhdellä omatekoisella parilla. :-)



Malli: Tällä kertaa ylhäältä aloitetut.


Lanka: Sandnes Sisu (harmaa) pohjana, kolmen sukkalangan jämät (Opal Silk, Regia Stretch ja Trekking XXL).


Puikot: 2,5 mm.


Menekki: Yhteensä 76 g.


Erityisen tyytyväinen olin siihen, että sain minijämiä tungettua näihin sukkiin eikä ulkonäkökään ole mahdottoman rauhaton. Veli joutui siis hamsteroinnin uhriksi. :-)



Kortti oli tietysti teemaan sopiva.



Samalla reissulla vein kummipojan huopatossut, johon silitin tänään jarrut.



Näitä Regian villasukkiin tarkoitettuja jarruja tilasin Tapion kaupasta, saa nähdä toimivatko. Tossut olivat sopivat, mutta pienet jalat niin nopealiikkeiset, että kuvan ottamisesta ei tullut mitään.


Juhlissa bongasin myös yhdet sukat ajalta ennen blogia...


  Sori M!

maanantai 23. helmikuuta 2009

Vielä yhdet tossut


Tyttären tossut olivat käyneet jo pieniksi, joten hänkin tarvitsi uuden parin.



Malli: Moda 6/2005, 40.


Lanka: Rowanspun Aran (Autumn) ja Sandnes Fritidsgarn.


Menekki: 65 g.


Puikot: 5,5 mm pyöröt.


Lopputulos on hiukan nuhruinen. Tossut näyttävät n. 5 vuotta vanhoilta, eli ilmeisesti Rowanspun ei ole mikään ideaali lanka huovutukseen. Koko onnistui ihan hyvin, tein n. 130 cm tytölle koon 110 cm mukaan ja sopivat tuli. Mallitilkun perusteellahan Rowanspun huopui vähemmän kuin Fritidsgarn.



Tyttö on kuitenkin tyytyväinen, joten tossut palvelevat tarkoitustaan kuitenkin.

lauantai 21. helmikuuta 2009

Salaraidat



Malli: Se ainainen.


Lanka: Regia Silk 4 ply tummanvihreä ja Hjertegarn Sock 4-trådet, tummanvihreä.


Menekki: 44 g.


Puikot: 2,5 mm.


Käydessäni läpi lankavarastoani, otin erilleen sukkalankajämiä ajatuksena tuhota niitä tässä hamsterikuun yhteydessä, vaikkeivät ne paljon grammoja tuokaan. Mulla oli 2 jämäkerää lähes samaa väriä, ja päätin tehdä niillä raitasukat. Päivänvalossa raidat erottuvat hyvin, mutta sisällä niitä ei juuri erota.


torstai 19. helmikuuta 2009

Vielä lisää tossuja


Tänään on ollut reipas, mutta mukava päivä. Koneelle tulin ekan kerran vasta iltapäivällä siivottuani ja käytyäni kaupungilla. Ihana auringonpaiste virkistää!


Pesukone pyöritti eilen tossuja, jotka ennen pesua näyttivät tällaisilta. 



 Tänään kuvasin auringossa uudet valmistuneet hamsterityöt.



Malli: Moda 6/2005, sama kuin joululahjatossuissa.


Lanka: Sandnes Fritidsgarn, lime, beige ja tummanharmaa.


Menekki: 160 g.


Puikot: 5,5 mm pyöröt.


Heti tuli tarpeeseen Hepsiltä arpajaisvoittona saamani lanka. Miehellä on jo yhdet vastaavat tossut, mutta ne ovat pääsääntöisesti käytössä kodin ulkopuolella ja hän toivoi toisia kotikäyttöön. Näin sain kulutettua joulutossuista jääneet beigen ja limen jämät ja melkein kaikki Hepsin antamakin harmaa meni. Pientä epäsymmetriikkaakin löytyy. :-)


Jouluna jäi tossuja vaille veljen nuorin, koska epäilin niiden olevan liian liukkaat taaperon menoon. Bongasin kuitenkin Tapion Kaupassa (verkossa) Regian silitettävät jarrustopparit, ja pistin tilaukseen ja tein tossut.



Malli: Moda 6/2005. Koot olivat 100 cm alkaen, joten pienensin omin päin.


Lanka: Pirtin Kehräämön villalanka.


Menekki: 36 g.


Puikot: 5,5 mm.


Edelleen todettava, että tämä lanka huopuu kauniisti. Tossut ovat ehkä inauksen pienet, täytyy vielä venytellä ja kostuttaa. Molemmat tossut pesin 40 asteessa kahdesti.



Aika söpöt silti!


Koneessa pyöri vielä testitilkku Rowanspun Aranista ja Fritidsgarnista.



Halusin tietää, miten Rowanspun huopuu jos huopuu ja sopiiko yhteen esim. Fritidsgarnin kanssa. Rowanspun-osuus oli koneeseen mennessään 9 cmx3 cm ja kahden pesun jälkeen n.7 cmx2,5 cm. Eli pituussuunnassa ei mitenkään älyttömästi huovu, leveyssuunnassa jonkin verran. Kuvastakin näkee, että Fritidsgarn on huopunut paljon enemmän. Sitä oli kyllä kerroksina vähemmän.


Minä myönnyin myös vuodatuksen diiliin kuvatilasta, ja otin tuonne sivumarginaaliin mainoksen 50 MT-kuvatilaa vastaan.

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Lankaa tulee ovista ja ikkunoista, vaikkei saiskaan


Osallistuin tänä vuonna ekaa kertaa sukkalankaklubiin pitkään harkittuani. Sen verran pelkuri olin, että päädyin osallistumaan väriteemalla. Ensimmäinen paketti saapui edellispäivänä. Aion siitä blogata alempana, joten jos joku ei ole omaansa saanut, eikä halua nähdä, hus pois.


Aloitetaan kuitenkin todellisella lomaprojektilla. Maanantaina nimittäin tyhjensin kaikki lankani laatikoistaan keittiön pöydälle ja tällainen kasa niistä syntyi.



Siinä on kuusitoista kiloa silkkaa iloa!


Ideana oli samalla kuvata kaikki langat Ravelryn Stash-osastoa varten, ja niin teinkin. Aikamoinen duuni siinä olikin, mutta nyt on mukavaa, kun kaikki on Ravessa järjestyksessä.


Mies halusi kuvan itselleen, että voi kerätä sympatiapisteitä työkavereiltaan. :-)


Lankaa tosiaan tulee taloon lisää, vaikka hamsterikuu onkin meneillään. Arvelin jo etukäteen, etten saisi mitään valtavia määriä kulutettuakaan, muttei tämä  uuden langan jatkuva ilmestyminenkään auta asiaa yhtään.


Ensin sain mieheltä sen lahjakerän, ja nyt saapui sekä lankaklubilanka että aiemmin ostamani BFL-vyyhdin korvaava lanka, BFL kun ei ollutkaan konepesun kestävää, vaan vahingossa se oli vaihtunut tehtaalla väärään lankaan. Salaa olen iloinen, että mulla on nyt kaksi kaunista vyyhtiä, vaikka toinen vaatiikin käsinpesun. No, ei tämä tainnut enää olla niin kovin salaista...;-D



Tässä se korvaava lanka, Fleece Artistin Trail Socks-merkkistä ihanan tuntuista lankaa.


Ja tämä seuraava on se klubilanka, vielä ehtii pois halutessaan....



Tämäkin Trail Socks-lankaa, ihana väri, tykkäilen kovasti! Heti hamsterikuun päätyttyä aion hemmotella itseäni, ja neuloa jostakin näistä ihanista jemmasukkalangoista jotakin.


Huomenna luvassa luvallista hamsteripostausta valmistuneista jutuista, palaillaan!

maanantai 16. helmikuuta 2009

Sukkaa pukkaa



Malli: Omasta päästä, kärjestä alkaen.


Lanka: King Colen Anti Tickle Merino Blend DK.


Menekki: 80 g.


Puikot: 3,5 mm ja 4 mm lopussa.



Hamsterikauden tuotosta nämäkin, ihan nätit sukat tuli. Niissä on palmikoita ja pitsikiertoja vuoronperään.



Näin kauniissa auringonpaisteessa sai kuvailla. Muuten onkin jotenkin hyytävän kylmä.

lauantai 14. helmikuuta 2009

Hamsterikuun tuhoamisprojekteja


Ensinnäkin ISO kiitos kaikille pöllöpaitakehuista, tytärkin luki niitä hymyssäsuin.


Hamsterikuukausi yllyttää mua tuhoamaan kerän loppuja, ja nämä kaksi ovat olleet kyllä "Turhauttavimmat jämälankasi"-kisan top-osastoa. Kumpikin lanka sopi huonosti minkään muun langan seuraan eikä yksistään tahtonut riittää mihinkään. Nyt sain viimein neulottua ne pois pyörimistä.



Malli: Kärjestä aloitetut sukat, tiimalasikantapäät.


Lanka: Rowan Tapestry.


Menekki: 22 g.


Puikot: 3,25 mm + ylhäällä lopussa 4 mm.


Jollekin toistaiseksi tuntemattomalle saajalle.



Malli: Omasta päästä.


Lanka: Rowan Soft Baby, väri Angel.


Menekki: 7 g.


Puikot: 4 mm.


Neitokainen pakkasessa uudessa talvimekossaan. Tytär sommitteli Tapestryn jämästä siihen vyöhässäkän.


Sitten vielä syy, miksi minua toivottavasti ei diskata hamsterikisasta. Mieheni kävelee toisinaan Priiman ohi työmatkallaan, ja jo syksyllä yllytin, että osta sieltä joskus itseäsi miellyttävää sukkalankaa. Suurella mielenkiinnolla olen odottanut, koska näin käy ja vielä suuremmalla mielenkiinnolla, että mitä hän mahtaa ostaa.



Tällaisen sain sitten eilen tuliaiseksi, myyjän avulla oli ilmeisesti pitkään kaupassa lankoja ihmetellyt ja tähän päätynyt. :-)