sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Äitienpäivä osa 2





Malli: Kai-Mei by Cookie A kirjasta Sock Innovation.



Lanka: Fleece Artist Trail Sock.



Puikot: 2,5 mm.



Menekki: 73 g.





Nämä sukat jäivät mieleen heti ensi hetkestä, kun näin netissä kuvia Cookie A:N sukkakirjasta, joten oli luontevaa kokeilla tätä mallia ensimmäisenä. Mielenkiintoiseksi sukkamallin tekee tuo edessä jalkapöydän yli kiipeävä pitsikuvio.





Sukat menivät äidilleni äitienpäivälahjaksi, mikä on oikein sopivaa, kun pitsikuviokin näyttää toisinpäin ihan sydämeltä.





Lankahan onkin yllättävän pätkärääkättyä verrattuna siihen, mitä se oli vyyhdillä. Toisaalta värit ovat niin itseäni miellyttävät, että sukkien neulominen oli kyllä puhdasta nautintoa ja värit hivelivät silmiäni. Trail Sock oli muutenkin mukavaa neulottavaa ja sen pitäisi olla konepesun kestävää. Onneksi siitä jäi vielä sen verran jämää, että saan itselleni tästä varrettomat sukat.





Mallin tein muuten suhteellisen uskollisesti, mutta vähensin silmukoita, sukissa on vain 60 s, ja käytin isompia puikkoja. Mallia voisin hyvinkin testailla vielä joskus yksivärisenä, sen verran mukava neulottava se oli.



Tähän päättyy raportti tältä päivältä ja huomenissa yritän potkaista arvonnan käyntiin.


Äitienpäivä osa 1





Malli: Moda 6/2005, malli 40.



Lanka: Määkylän huopuvaa villalankaa.



Puikot: 5,5 mm.



Menekki: N. 79 g.



Anoppi pyysi minulta tällaisia nähtyään joulun tossutuotantoa, joten tein hänelle äitienpäivälahjaksi nämä. Värit menevät hiukan erilailla tossuissa, muttei jaksa välittää nyt. Huopumisjälki on kaunis. Pesin tossut kahdesti 40 asteessa kaksien farkkujen kanssa. Koko on n. 37.




keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Shetland Triangle





Malli: Shetland Triangle kirjasta Wrap Style.



Lanka: Juulin Primavera (alpakka/merino).



Puikot: 4 mm.



Menekki: n. 96 g.





Ostin tämän langan Turun Kädentaidot-messuilta taannoin ja se pääsi lähes heti tositoimiin. Lankaa oli erittäin miellyttävä neuloa, koostumus oli mukava, ja väristä pidän myös kovasti. Lanka on kaiketi käsinkehrätty ja värjätty. Ainoa, mikä hiukan harmitti, oli joissakin kohdissa olleet punertavat läikät, yllä olevassa kuvassakin näkyy yksi oikealla.





Shetland Triangle on Ene´s Scarfin ohessa ollut niitä huiveja, jotka ovat olleet jo kauan to-do-listalla, joten kiva, kun tämäkin tuli tehtyä. Tämä tulee itselleni. Ikäänkuin niitä huiveja ei olisi riittävästi, nim. edellisiltana käsin talven villavaatteita pessyt. Viime vuonnahan niitä tuli laiskuudessa pestyä koneessa traagisin seurauksin. No, kaunis malli tämäkin.





Ylimmissä kuvassa väri on oikeimmillaan, se on hailakan vaaleanvihreää, oikein ihanan keväistä, kuten langan nimikin; Primavera. Sitten niitä kukkakuvia kevään kunniaksi:





Penkistä on noussut erivärisiä krookuksia ja nyt ovat tulppaanit nupullaan.





Luonto heräilee muutenkin talven jälkeen.



Blogin 4-vuotispäivät lähestyvät ja sen kunniaksi pyörähtää lähiaikoina käyntiin taas arvonta, joten olkaatten kuulolla.



KIITOS kaikille kommenteistanne viime postaukseen!


sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Ene´s Scarf





Malli: Ene´s Scarf by Nancy Bush.



Lanka: Evilla OÜ Rewool, 100 % villa.



Puikot: 4 mm.



Menekki: Koko vyyhti, 205 g.







Vihdoinkin valmistui Ene´s Scarf. Tämä on ollut to-do-listalla siitä saakka, kun ostin yhden ensimmäisistä neulekirjoistani, Scarf Stylen. Huivin sai Mummuni äitienpäivälahjaksi tänään, hiukan etuajassa. Vietimme päivää mökillä saaressa, missä on ihana kuvata. Minua ainakin puhuttelee kunnon suomalainen kallio meren rannalla.





Sain tämän langan aikanaan arvontavoittona Outilta. Se tulikin käytettyä tarkasti, päättelyä varten jäi 30 cm lankaa, eli pientä hikeä oli ilmassa loppumetreillä. Väritys toimii mielestäni oikeinkin kivasti tässä ja huivista tuli kaikin puolin paljon kauniimpi kuin etukäteen ajattelin.





Tämä oli ensimmäinen kerta, kun aloitin kolmiohuivin leveimmästä päästä, joten alku oli rankka, mutta huivin kavetessa loppua kohti tahti nopeni, ihan kiva sekin. Niskasta aloitettavat huivit alkavat mukavasti, mutta loppu on aina kauheaa tahkoamista, minulle ainakin.



Mökillä yksi joutsen tuli esittelemään itseään ihan rantaan saakka, eikä ollut edes kovin aggressiivisen tuntuinen.





Näin komeat räpylät oli hällä.





Harmi, kun päivä ei ollut ihan niin aurinkoinen kuin eilen, mutta muuten tuli vietettyä mukava päivä. Tässä vielä varjo-Ene. ;-)




maanantai 27. huhtikuuta 2009

Sukat liekeissä





Malli: Hot Rod Socks.



Lanka: Sandnes Sisu ja Gjestal Nagano (keltainen, kun Sisua ei ollut kunnon keltaista)



Puikot: 3 mm.



Nämä sai lahjaksi liekeistä pitävä isäni nimpparilahjaksi. Ihan hauskat sukat näistä tuli, vaikka kirjoneuleen vääntäminen tuntuikin tuskalliselta taas pitkästä aikaa.





Kuvaisin pihalla kukkivia krookuksiani, mutta kamera otti lopputilin viime viikolla. Saamme sentään korjauksen takuun  piikkiin, vaikka takuuaika on ohi ja kamerakin palautuu lähipäivinä, sitten kukkakuvia. Ihanaa keväänalkua kaikille!



Ja kiitos Helille päivän piristyksestä!


perjantai 24. huhtikuuta 2009

Täyttä akryylia ystävälle!



Ystäväni täyttää vuosia ja jo talvella päätin neuloa hänelle lahjaksi sukat. Lahjan saaja on allerginen villalle, joten ensimmäistä kertaa etsin akryylilankaa tosissani.





Malli: Omasta päästä. Pitsi-palmikkokuvio kirjasta Kauneimmat neulemallit.



Lanka: Novita Papagena, sinikirjava.



Menekki: n. 80 g.



Puikot: 4,5 mm.





Sukat aloitin kärjestä ja tein tavalliseen tapaan tiimalasikantapään. Pitsineulepalmikko on tosiaan kirjasta adoptoitu, ihan kaunis malli. Väri lätäköityi ei niin kivasti, ja jälkiviisaana olisin etsinyt vielä kauemmin yksiväristä lankaa, mutta myöhäistä se nyt on.



Lankaa jäi vielä harmittavan paljon, joten neuloin siitä vielä bonuksena kämmekkäät.





Malli: Evangeline (ravelink).



Lanka: Novita Papagena.



Puikot: 4,5 mm.



Menekki: n. 45 g.



Tämä malli oli mielestäni tosi kaunis, voisi käyttää joskus toistekin.





Lisää lahjaneulomuksia on tekeillä, lähiaikoina taas päivityksiä.



Tänään avautuivat ensimmäiset krookuksen kukat viime syksynä istuttamistani sipuleista ja ilma on lähes kesäinen. Ihanaa!


sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Gentleman Socks



Mieheni osti minulle helmikuussa ekaa kertaa omavalintaista sukkalankaa ja sai syntymäpäivälahjaksi siitä itselleen uudet sukat.





Malli: Gentleman Socks by Kristi Schueler.



Lanka: Opal Harry Potter, väri Harry und Ron.



Menekki: Koko 100 g, ihanaa!



Puikot: 2,5 mm.



Malli oli minusta kiva neulottava. Pohjan neuloksen olisi pitänyt olla erilaista, mutten lukenut tarpeeksi ajoissa ohjetta loppuun, enkä jaksanut purkaa. Muuten sukat on ohjeen mukaiset. Lanka oli myös jouhevaa neulottavaa, laadukkaan oloista ja värit kulkivat niinkuin kuuluukin. Kivointa oli, että kerrankin jäi vain pari mininöttöstä, eikä liian pientä mitäs sitten-nöttöstä. Hyvä.





Pidän tästä kantapäästä, mielestäni se on jotenkin kauniin näköinen. Sukat pääsivät heti käyttöön, joten olen tyytyväinen.



Tilasin Amazonista pari sukkakirjaa, jotka saapuivatkin jo jokin aika sitten. Kun kuulin Cookie A:n sukkakirjasta, oli heti selvää, että se on must have-osastoa. Kumppaniksi tilasin Kristi Schuelerin kirjan Knitting Socks With Handpainted Yarn, joka myös oli ihan hyvä ostos, koska värikkäitä lankoja varastossa riittää. Cookie A:n kirjassa on paljon kivoja malleja, ei ehkä yhtä upeita, kuin jotkut irtomyynnissä olevista ohjeista, mutta toteutettavia yhtä kaikki. Vielä on muutama lahjatyö kesken, ennenkuin pääsee neulomaan itselleen.