keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Pallopipo?


Ennen joulua surkuttelin huonoa pipotilannettani. Tulin keväällä kutistaneeksi kaksikin hyvää pipoa konepesussa ja kaksi nykyistä on vaan jotenkin huonoja. Niinpä löytyi Ravelryn kautta tällainen ohje, jota rohkaistuin kokeilemaan.



Malli: Beanpole Beanie by Rachel Weaver.


Lanka: Jaeger Extrafine Merino Aran, väri Juniper.


Menekki: Yhteensä n. 150 g pipoon ja lapasiin.


Puikot: 3,5 & 4,5 mm.


Kuvat on mitä on, esikoinen kuvaajana ja ulkona pimeää.



Lapaset syntyivät pipon kaveriksi pipon ohjetta mukaillen. Kuvio käden päällä on vastaava kuin pipossa, mutta pienennettynä, joustin, kuten pipossa. Peukut ovat kiilamallia. Väri on oikeimmillaan tässä kuvassa. Lanka on yhtä ihanaa kuin kaikki nämä Jaegerin Extrafine Merinot, pehmeää ja mukavaa neulottavaa.



Pipon laki on tällainen. Tyttären mielestä pipo näyttää pallomaiselta. En itsekään ole ihan päättänyt tykkäänkö vai en. Istuu kyllä hyvin päähän, on sopiva ja mukavan tuntuinen päässä. Ehkä ei mee hiukset lyttyyn tällaisessa leveemmässä mallissa? Taidan siis tykätä kuitenkin. :-)


ILOISTA UUTTA VUOTTA 2009!

tiistai 29. joulukuuta 2009

Kallot unohtuivat!


Kyllähän mä jouluna paketoin tällaisiakin:



Malli: Wecallthempirates, kuvio lainattu tuolta hiukan muuneltuna.


Lanka: Jaegerin Extra Fine Merino DK (musta), Rowan 4ply Soft (valkoinen) ja Novita Wool (tummansininen ja valkoinen.)


Puikot: 3,5 mm.


Nämä menivät lahjaksi kolmelle kummipojalle.


 

lauantai 26. joulukuuta 2009

Palmikkotakki



Pitkään oli suunnitelmissa neuloa Dropsin palmikkotakki ja joskus syyskuussa aloitin sen joululahjaksi veljenvaimolle.





Malli: Täältä.



Lanka: Rowanspun Aran, väri Heath.



Menekki: 500 g.



Puikot: 5 ja 5,5 mm.





Jossakin vaiheessa tuli paniikki, kun olin luullut omistavani lankaa 600 g, mutta sitä olikin vain 500g. Riitti lopulta juuri ja juuri, ja sain aikaan hupunkin. Koko on vielä hiukan pienempi kuin S, vähensin silmukoita ohjeesta, ja aloitussilmukkamäärä oli 196 s. Tuli kyllä juuri sopivan kokoinen saajalle.





Huppu.





Tykkään kovasti näistä palmikoista.





Napitkin löytyivät heti ekasta kaupasta, ihanat mustat puiset napit.





Tässä kuvassa väri on lähinnä oikeaa väriä, joka on mielestäni kaunis. Takki on neulottu alhaalta ylös pyörönä, joten ainoat ommeltavat saumat jäivät kainaloihin. Tehdas on viime aikoina päässyt helpolla. Tämän voisi joskus tehdä itsellekin, kivanmallinen takki.


Kummipojalle



Yhdelle kummipojalle ehdin neuloa lahjaksi pipo-lapassetin, muille en kerinnyt millään.







Malli: Omasta päästä, kavennukset Costeausta. Palmikkokierrot joka 10. krs.



Lanka: Jaeger Extra Fine Merino DK, väri Alpine.



Menekki: Yhteensä 100 g.



Puikot: 4 mm tais olla.





Aina vaan kiva lanka neuloa. Harmi, kun ei tullut hamstattua enempää.





 


torstai 24. joulukuuta 2009

Rokkahuivi :-)



Äidilleni olin luvannut joululahjaksi huivin ja varastoista valittiin yhdessä uuden talvitakin väriin sopiva lanka. 





Malli: Bitterroot, uusimmasta Knittysta.  



Lanka: Rowanspun DK, väri Rush ja reunassa Thor.



Menekki: 107 g.



Puikot: 4 mm pitsi-Addit.





Mallin sain valita itse, koska äiti halusi edes jotakin yllättävää. Knitty ilmestyi sopivasti, kun pähkäilin mallia, joten Bitterroot pääsi suoraan puikoille. Tein ohjeen pienemmän koon, koska tämä oli tarkoitettu kaulan lämmikkeeksi. Riittävän suuri kyllä tuli näinkin.





Jätin tämän aloituksen todella viime tippaan ja tuli kyllä lähes paniikinomainen kiire. Kun vielä aatonaatonaattona lanka näytti loppuvan kesken, meinasi palaa päreet. Reunuksen viimeiset kerrokset oli pakko tehdä korvaavalla langalla, ja siihen valikoitui sitten saman langan väri Thor. Seuraavan joulun lahjojen neulomisen voisikin sitten aloittaa vaikkapa huomenna...



Ohje oli ihan hyvin tehty ja helppo, ei ollut epäselvyyksiä. Reunuspitsi on ihan kiva ja hiukan erilainen kuin aiemmissa tekemissäni huiveissa. Rowanspun on edelleen karkeaa, mutta kivaa lankaa.





Ja miksi Rokkahuivi? Väri on kuin hernekeitossa. ;-)



Ihana jouluaatto on takana, lapset ovat hokeneet, että on ollut kivoin joulu ikinä ja parhaimmat lahjat ikinä jne. jne. Edelleen piirtävät mangaa alakerrassa, tyttö sai toiveestaan Opi piirtämään mangaa-vihon. Itse sain LANKALAHJAN, veljen perheeltä lahjakortin Lankabaariin, JES! Lisäksi äitini uusi mulle Modan-tilauksen. KIITOS! Poika sai kummitädiltään todella kauniit lapaset, joista myös iloitsi kovin, kun ovat jonkun muun kuin ÄIDIN neulomat. :-)



 Illan kaunein kokemus oli ehkä kuitenkin hautausmaan kaunis kynttilämeri.


keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Retro Rib Socks





Malli: Retro Rib Socks by Evelyn A. Clark (Favorite Socks).



Lanka: Zitron Trekking Pro Natura, ruskea.



Menekki: 89 g.



Puikot: 2,75 mm.





Joululahjaksi eräällä miehelle.





Kiva malli neuloa, lanka ok. Ei tullut mitään ihmeempää uutta suosikkia tästä.





Olen väsynyt jouluvalmisteluista, siksi lyhyestä virsi kaunis. :-)





ILOISTA JOULUA KAIKILLE KÄVIJÖILLE!


sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Kärpäsenkakkalapaset



Poika saa lahjaksi minulta huovutetut lapaset, jotka tulevat tarpeeseen.





Malli: Kaupasta saatu ohje huovutettuihin Fritidsgarn-lapasiin, koko M.



Lanka: Sandnes Fritidsgarn, musta ja kirjailuun Malabrigoa.



Menekki: 86 g.



Puikot: 5,5 mm.





Tällä ohjeella peukuista aika valtavat, mitä en taas muistanut. Voi siis lämmittää kaverinkin peukkua.



 



Nuo kärpäsenkakat valmiissa lapasissa oli tarkoitettu ilahduttamaan poikaani ja esittävät Zoo Yorkin merkkiä. Mut eipä sitä paljon tuosta valmiista pinnasta pysty sanomaan. Olisi pitänyt tehdä isommassa mittakaavassa.


maanantai 14. joulukuuta 2009

tiistai 8. joulukuuta 2009

Vielä riittää silmukoita



Ennen joulun tuloa siis. Tekeillä on lahjoja, jotakin on valmiina ja kaikkea ei ole vielä edes otettu puikoille. Eli sama juttu joka vuosi, kiire tulee vaikka mitä tekis. Hiljattain sai yksi pikkutyttö sukat synttärilahjaksi. Kuvat ovat luokattomia, mutta arkistointimielessä kuitenkin laitan ne blogiin.





Lankana näissä on Opal Uni pinkki ja sitten viimeinen jämä siitä rapulangasta.





Tässä värit paremmin.



Jokin aika sitten oikein raskaan työputken jälkeen pimahdin ja tilasin sumeilematta lankaa ja lehtiä. Viime aikoina olen harvoin sortunut extemporeostoksiin, mutta nyt kävi niin. Tilasin Rowan Felted Tweed Chunkya ihanassa värissä Mocca...





...Rowan Felted Tweed Arania värissä Cassis...





Näiden väri on sillä tavalla outo, ettei siitä saanut ruudulla oikein mitään käsitystä, eikä varmaan näistäkään kuvista. Alun perin tilasin edellistä lankaa värissä Crimson, mutta se oli loppu, nämä tilasin sitten korvaavana tuotteena. Tavallaan ihan kiva väri. Näistä voisi syntyä vaikkapa uusimmassa Interweave Knitsissa ollut Floating Spiral Hat. Eivät nämä sillä tavalla harkitsemattomia ostoksia olleet, että olen kyllä halunnut kokeilla jo pitkään näitä Felted Tweedin paksumpia laatuja, kun DK on ihanaa.





Tämä lanka on Ravelryn listan ykkönen, siksi halusin sitä kokeiltavaksi. Väri on joulunpunainen.





 IK tuli tänään kotiin, nuo kaksi muuta tilasin lankojen ohella GetKnittedista. Accessories oli siinä mielessä pettymys, että nopealla selailulla kaikki näyttivät ennestään tutuilta; luulin, että kyseessä olisi ollut uusia malleja. Voguesta (tai siis Designer Knittingistä) en bongannut mitään erityistä, mutta IK:ssa oli paljonkin oikein kivoja malleja. Puikoille päässee ainakin siis Floating Spiral Hat.



Tyttären joululahjasukat valmistuivat tänään.





Malli: Normaali.



Lanka: The Natural Dye Studion Dazzle, väri Orchid.



Menekki: n. 36 g.



Puikot: 2.75 mm.





Lanka tuli Titityyn sukkalankaklubista. Tyttäressä se herätti ihastuneita huokauksia, minussa ei niinkään. Niinpä siitä syntyi hänelle lahjasukat. Lanka itsessään on ihanaa neulottavaa, pehmeää ja mukavaa. Väritkin raidoittuivat ihan mukavasti.





Varteen kirjailin syrämet. Tai ainakin yritin. Poikalapsenikin osaa paremmin kirjailla minua paremmin.