sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Salida



Sileäneuleinen hihatin kävi neulojan hermoille ja puikoille hyppäsi mielenkiintoisempi projekti.





Malli: Salida (pdf), pienempi koko.



Lanka: Araucánia Ranco Solid, väri 483.



Puikot: 2,5 mm.



Menekki: 75 g.





Selailin Ravelryssa malleja ja sieltä löytyi tämä todella kaunis sukkamalli, jossa sattui olemaan vieläpä alkuperäisenä lankana varastoistani löytyvä Araucánia Ranco Multi, väri 483, lilankirjava. Tämän vuoksi tämä sukkamalli valikoitui puikoille.





Varressa palmikkokuvio kulkee edessä ja takana. Suurin osa silmukoista neulotaan kääntäen ja niiden ulkonäöstä pidän kovasti. Kuviota en ihan oppinut ulkoa sukkia tehdessäni, mutta ei sitä silti vaikeaksikaan voi sanoa. Osaan jo onneksi tehdä palmikkokierrot ilman apupuikkoa, muuten näiden vääntäminen olisi ehkä ollut tuskallista.





Siihenkin olen tyytyväinen, että koko osui laakista kohdalleen, oli hyvä, kun ohjeessa oli kaksi kokovaihtoehtoa. Pituuskin mätsäsi hyvin, kaksi kuviokertaa ja oltiin sopivassa kohdassa kärkikavennuksia varten. Hyvä ohje, suosittelen!





Nämä ovat toiset Araucánia Rancosta neulomani sukat ja edelleen pidän kovasti ko. langan neulomisesta. Nyt olen fiksumpi, enkä pese näitä sukkia koneessa (edes hienopesussa), sillä samasta langasta tekemäni Firestarterit ovat jo aika huopuneen nuhjaantuneet pesujen myötä.





Joo, paljon kuvia. :-)





Esikoinen on innostunut....


keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Keltsukat



Välipalana valmistuivat Keltsukat.





Malli: Omasta päästä.



Lanka: Gjestal Maija.



Menekki: n. 183 g.



Puikot: 3,5 ja 4,5  mm.





Sukat menevät lahjaksi. Ne on aloitettu kärjestä, tehty tyypillisesti tiimalasikanta. Palmikot on tehty päästä ja välissä on yhden kerroksen helmineuletta. Maijan sain lahjaksi eräältä ihmiseltä, kiitos vielä!





Varressa helmineuletta on myös takana ja siellä lisäsin 4 s pohjetta varten.





Ihan kivat sukat tuli. Mieleen tulevat viljapellot.



Tänään puikoille hyppäsi seuraava työ.




maanantai 8. kesäkuuta 2009

Tonttutakki



Nuorin kummipoika tosiaan vietti 2-vuotissynttäreitään eilen ja hänelle tein tonttutakin.





Malli: Modular Tomten Jacket by Elizabeth Zimmermann (Knitting Without Tears).



Lanka: Novita Tennessee.



Menekki: n. 300 g.



Puikot: 4 mm.



Tätä mallia halusin kokeilla, kun olin sen lukenut kerran läpi aikanaan. Tekotapa on erilainen kuin aiemmin tekemissäni takeissa. Tennesseetä oli jäljellä useita poikamaisia värejä, joten samalla sain tuhottua niitä pois.





Eteen tehdas ompeli vetoketjun ja virkkasi reunuksen. Muuten ommeltavaksi jäivät vain hihasaumat. Vartalo neulottiin pyörönä hihansuille, hihasilmukat poimittiin reunoista ja neulottiin ylhäältä alas, huppu neulottiin suoraan vartalokappaleen jatkeeksi. Ihan hauska malli. Ohjeen silmukoilla tuli tällä puikkokoolla ja langalla ihan sopivan kokoisen näköinen 2-vuotiaalle.





Hupusta tykkään, se on mielestäni kivan muotoinen. Myös takana lyhennetyillä kerroksilla aikaansaatu pitempi helma on kiva idea. Takki ei neuloutunut ongelmitta. Hupun taisin tehdä kolmesti. Ensin oli toinen etukappale kääntynyt väärinpäin. Sitten toisella kertaa huomasin, että olinkin jättänyt toisesta etukappaleesta yhden raidan pois kokonaan :-0. Kolmannella kertaa homma meni putkeen.



Sellainen fiilis jäi, että näitä täytyy tehdä lisää.



Kummipojan äiti sai kasan sukkia. Useimmat olivat kaupan kutomia, mutta paketista löytyi myös aiemmin valmistunut sukkapari ja tällainen jämälankapari.





Malli: Oma kärjestä ylös, pitsineulosta varsissa.



Lanka: Opal Rodeo Cotton 4 ply.



Menekki: 29 g.



Puikot: 2,5 mm.





Yritin saada värit kohdalleen, mut lankaa oli niin vähän ja väriraportti taisi olla aika pitkä, ettei onnistunut. Peppi-meininkiä siis. Opalin Rodeo Cotton on kuitenkin laadukas lanka (kokemusta omista Jaywalkereista, kestää loistavasti konepesuakin) ja mukavaa neulottavaa.


sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Murorapusukat



Pitkä työrupeama takana, nyt pari vapaata, mikäs sen mukavampaa. Tänään pääsemme nuorimman kummipoikamme syntymäpäivillekin, onneksi on aurinkoinen päivä. Kauan sitten sain eräänlaiselta isotädiltäni kaikki hänen lankansa ja puikkonsa, koska hän koki, ettei halunnut enää neuloa. Tajusin tässä jokin aika sitten, etten ole ikinä varsinaisesti häntä kiittänyt tuosta lahjoituksesta ja päätin korjata tilanteen.





Malli: Frootloop Knittystä.



Lanka: SWTC TOFUtsies.



Menekki: n. 45 g.



Puikot: 2,5 mm.



Toivottavasti sukat ovat sopivat, koska tädin jalka on suvun standardista poiketen isompi kuin 37. Ovat nuo ainakin minulle reilusti isot.





Mallineule on ilmeisesti ollut inspiraatiota muroista ja lankahan sisältää mm. ravun ja simpukan kuorista peräisin olevaa kitiiniä, joten nämähän ovat lähes syötävät sukat. Lankaa oli ihan ok neuloa, muttei se mikään suosikkini kyllä ole; liian lötköä minun makuuni. Silmukoita oli nyt kuitenkin sopivammin kuin viimeksi (14 s/puikko), koska lanka käyttäytyi lähes raidallisesti tällä kertaa, eikä lätäköitynyt yhtä pahasti kuin viimeksi.





Olin niin toivonut, että näihin olisi kulunut kaikki jäljellä oleva 57 g lankaa, vaan ei kulunut. Pidemmillä varsilla ehkä, mutta halusin kuitenkin tehdä lyhytvartiset sukat. Nyt on jäljellä ihastuttava 12 gramman jämä.



Lisää juttuja lähipäivinä!