lauantai 27. joulukuuta 2008

Loput neulotut joululahjoitukset


Tossujen lisäksi lahjapakettiin jouluna menivät seuraavat jutut.



Malli: Alunperin yhdestä Smart-lehdestä, mutta muokattuna.


Lanka: Sandnes Smart.


Puikot: 3,5 mm.


Aloitin neulomaan nuorimmalle kummipojalle villahousuja Smartin omasta ohjevihosta. Pääsin toiseen lahkeeseen saakka, kun aloin taivastella, että näyttävätpä suurelta. Olisivat menneet varmaan minullekin...Aloitin uudestaan, vähensin reilulla kädellä silmukoita, tein vähemmän takamuskerroksia (takana tehtiin lyhennettyjä kerroksia) ja näyttävät ainakin oikean kokoisilta. Koska lankaa jäi, syntyi vielä sukka- ja käpälä(kuten kummipoikamme sanoo, ;-))pari. Housut on neulottu vyötäröltä lahkeisiin, vyötäröllä on kuminauha.


Kummipojan sisaruksille tein kännykkäpussit. Pojan pussista tuli toive jo lokakuussa, mutta koska toivottu aihe oli hankala, en saanut mitään aikaiseksi 2,5 kuukauteen, *nolo*. En tiedä, onnistuiko kuvitus ollenkaan, ainakin perheeltä jäi ymmärtämättä, mitä olin yrittänyt kirjoa.



Eli mitä sinä näet tässä? :-)


Malli: Omasta päästä, aloitettu kuten kärjestä aloitettava sukka, lisätty 32 s asti, ylös tehty joustinta. Nauha virkattu kaksinkertaisella langalla.


Lanka: Novita Tennessee, tummansininen ja keltainen.


Puikot: 3 mm.


Sinun kuuluisi nähdä siinä kuu ja tähdet, mutta esimerkiksi oman pojan mielestä siinä on Pacman syömässä...Veljenpojalle pussi kuitenkin hyvin kelpasi, joten kaikki ok.



Samalla mallilla tein veljentytölle pussukan, tässä lankana Fyberspatesin sukkalankajämää.


Sitten onkin aika rentoutua ja neuloa taas jotain ihan muuta. Tossut alkoivat kieltämättä tulla jo korvista seitsemättä paria vääntäessä...

perjantai 26. joulukuuta 2008

Suuri tossujoulu


Tänä vuonna urakoin lähipiirille lahjaksi tossuja, joten joulukuu meni näissä merkeissä.



Malli: Moda 6/2005, malli 40.


Lanka: Sandnes Fritidsgarn, pieni jämä Sandnes Tovea.


Puikot: 5,5 mm pyöröt.


Samaa mallia olen tehnyt ennenkin. Kaikki pesin koneessa 40 asteessa kahdesti, olisivat muuten jääneet hiukan liian lörpiksi. Osaan neulahuovutin kuvioita.


Edetään suurimmista pienempiin.



Veljelle.



Isälle.



Enolle. Tähdet neulahuovutettu.



Äidille.



Pääsin jo hiukan jyvälle neulahuovutuksesta...;-)



Veljenvaimolle.



Veljenpojalle.



Veljentytölle.



Tossut taisivat olla mieluisat useimmille, koska tänään viidellä seitsemästä oli tossut jalassa tavatessamme. Hyvä niin. Muita paljastuksia lähipäivinä

tiistai 23. joulukuuta 2008

My precious osa 2


Tilasin ekaa kertaa lankaa Titityystä. Ilu on sen verran mainostanut Fleece Artistin Handmaiden Casbahia, että mielenkiintoni heräsi, ja kun lankaa on ollut jälleen tarjolla, tilasin heti 2 vyyhtiä. Sain vain toisen, Amethyst ehti loppua, ennenkuin kerkesi tänne asti. Harmi.



Nämä ihanuudet kuitenkin sain. Toinen on BFL Socks-lankaa värissä Foliage ja toinen sitä Handmaiden Casbah Sockia värissä Rose Garden. Pätkärääkättyjä ehkä, mutta ihanin värein sittenkin.


Blogissa hiljennytään eilisen siivousmaratonin jälkeen joulunviettoon, joka kylläkin tapahtuu osittain töissä, osittain kotona, mutta joulunviettoon yhtä kaikki.



OIKEIN IHANAA JOULUA KAIKILLE TÄÄLLÄ VIERAILEVILLE!!!

perjantai 19. joulukuuta 2008

My Precious



Ostin puulaatikon, jonka sisältö on tällainen:



Olen pitkään haaveksinut näistä KnitPicksin Harmony irtopyöröistä, vai miten ne suomennettaisiin... Muutenkin vieroksun nykyään metalli/muovipuikkoja, kaikenlaisten puisten puikkojen tuntu on paljon kivampi. Puisia pyöröjä en juurikaan omista, joten "ongelma" ratkesi kertaheitolla. Nyt suosikkini myi niitä tällaisessa ihanassa puulaatikossa ja se olikin sitten menoa. Laatikko on muuten paljon pienempi kuin mitä luulin, mutta parempi tietysti niin.


   


Yhdet ovat siis käytössä ja pidän kovasti puikkojen keveydestä ja niissä on juuri sopiva kärki. Ainoa miinus on, että kierteet tuppaavat aukeamaan neuloessa, joten joudun kiristämään välillä "ruuveja". Onko muilla ollut tällaista löystymisongelmaa? Voiko asialle tehdä jotakin? Ja mikä on tuo pieni metallikiekura, joka tuli mukana?


Poika on lukenut hymyssäsuin kommenttejanne viime postaukseen, kiitokset!

maanantai 15. joulukuuta 2008

Joulu senkun lähestyy


Eräänä kauniina ja ah niin talvisena päivänä pieni sievä villainen lammas köllötteli ikkunan luona.



Kunnes saapui uhka vasemmalta...



"Eiku oon mä oikeesti ihan kiltti..."



...sanoi krokotiili.



Kiitos pojalleni ihanista koulussa toteutetuista patalapuista! Krokotiili on pojan itsensä suunnittelema!