lauantai 29. marraskuuta 2008

Kolmivuotiaan lahjontaa


Tänään eräs kolmevuotias viettää syntymäpäiväänsä ja kohta mekin sinne hiipparoimme tämä paketissa.



Malli: Uusimmassa (turkoosi kansi) Suuressa Käsityölehdessä, alunperin Sirdarin malli.


Lanka: King Cole Anti-Tickle Merino Blend DK.


Menekki: n. 270 g.


Puikot: 3,5 mm ja 4 mm.



Ohjeessa oli kiinnityksenä nappi, mutta mulla oli eri visio, ja takki saikin nauhat. Ohje oli mielenkiintoinen sinänsä. Takki neulottiin takaa eteen, niin en ollut vielä tehnytkään. Luulin alkuun neulovani taka- ja etukappaleita yhtäaikaisesti ja huolestuneena venyttelin kappaletta ja ihmettelin, että miten tää voi mahtua kolmevuotiaalle. Sitten tajusin, että tosiaan tuli neulottua takakappale ensin ja siitä jatkettiin olan yli eteen. Ihan ok. Se, mikä ei musta ollut ok, oli, että kaikkiin osiin olisi pitänyt jousteet tehdä jälkeenpäin silmukat poimien. Siis miksi ihmeessä?!? Vartalo-osassa en tätä vielä älynnyt, mutta kun luin ohjetta "poimi hihansuista n silmukkaa puikoille ja neulo joustinta", ihmettelin suuresti. Samallahan ne tuossa tulevat. Hihat teinkin pyörönä ja jousteet heti alkuun. Inhoan yli kaiken silmukoiden poimimista.



Sirdarin Snugglylle tämä muistaakseni oli suunniteltu, ja King Colen lanka täsmäsi täysin tiheyksiin. Lanka oli laatikossa marinoitunut uusi tuttavuus ja ihan miellyttävä sellainen. 4 mm puikot ovat varmaan mun henk.koht. suosikit kooltaan. Nopeasti ja sujuvasti lanka siis neuloutui. Kiitos taas koontiavusta!

torstai 27. marraskuuta 2008

Takitettu poikanen


Tässä välissä esitellään Tehtaan alias äitini yksi hieno työ, kun omia saa taas odotella. Jotain on sentään valmistunutkin, mutta moni muu työ on nyt sitä hyshys-linjaa, eli varmaan on hiljaista täälläkin ennen joulua.



Toiveissa oli siistimpi takki poikalapsellekin, kun tytölle on joka vuosi saatu ihana mekkotakki. Pojan toiveväri oli musta. Malli löytyi Ottobresta 6/2007. Takista tuli sopiva, ja mikä parasta, se oli saajalleen tosi mieluinen. Nyt on kiva käydä kaupungilla siistimmässä takissa. Ylläolevassa kuvassa näkyy osittain eilinen Turun sää; olimme kuin uitetut koirat, kun palasimme kaupungilta.


 


Olen tähän tosi tyytyväinen, KIITOS ÄITI!

maanantai 17. marraskuuta 2008

Talvea kerrakseen


Tässä sitä on talvea tuplaten, alla Suomen talvi, päällä Novitan talvi.



Malli: Perusmalli peukalokiiloin.


Lanka: Novitan Nalle, Four Seasons, väri talvi.


Menekki: n. 46 g.


Puikot: 3 mm.


Pidän kovasti noista Nallen uusista Four Seasons-väreistä, joten talvi-väriä ostin lähes heti sen ilmestyttyä kauppoihin. Myös kevät-väri on kaunis mielestäni. Täydensin alkuun tyttären lapasvarastoa.


Ostin ensimmäisen kerran netistä ohjeen, oli pakko. Tämä henkeäsalpaavan kaunis Sylvi ilmestyi ja on vielä suomalaisen suunnittelema. Tulee toivottavasti to-do-listalle, jahka sopiva lanka löytyy. Onnittelut Tikrulle tätäkin kautta upeasta neulemallista!

tiistai 11. marraskuuta 2008

Tummat langat, ruskea sukka



Malli: Uptown Boot Socks by Jennifer L. Appleby (Favorite Socks).


Lanka: Sandnes Sisu, suklaanruskea. (nam)


Puikot: 2,5 mm.


Menekki: n. 80 g.


Nämä sukat tein eräälle jota en tunne, kiitokseksi eräästä asiasta. Oliko riittävän epämääräistä? ;-)



Tykkäsin mallista kovasti, samoin langasta. En ole juurikaan Sisusta neulonut, joten tavallaan lankakin oli uusi tuttavuus. Mukavasti muotoutui käsissä suklaanruskeiksi sukiksi. Malli istuu jalkaan hyvin.



Ohjeessa oli 3 kokovaihtoehtoa, lapsi, nainen ja mies. Tein vahingossa lapsen ohjeella, ja hiukan ohjetta pienemmillä puikoillakin, mutta ihan passelit tuli ainakin omiin jalkoihin, ja lahjan saajallakin käsittääkseni on kapeat jalat. Tällaiset voisi tehdä itsellekin.



"....lämpöinen on poskensa nukka..."



Toivottavasti on saajalleen mieluinen.

maanantai 10. marraskuuta 2008

Villaa miehen ylle


Tämäkin ikuisuusprojekti otti ja valmistui.



Malli: 7 Veljestä extra-lehdestä malli 93/jostain vanhasta lehdykästä joku seitsemästä veljeksestä...;-)


Lanka: Jaeger Extra Fine Merino DK, musta (jet).


Puikot: 4 mm ja 3,5 mm kauluksessa.


Menekki: n. 700 g.


Tämä takki oli muinoin lehdykässä, jossa oli 7 miesten neuletta, jotka oli nimetty Seitsemän veljeksen mukaan. Muistaakseni tämä oli ehkä Simeoni. (On mulla se ohjekin vielä, mutten nyt jaksa kaivaa.) Tein miehelleni tämän saman takin jo silloin tummanharmaasta Seiskaveikasta, ja se oli pidetty vaate. Toivottavasti tästäkin tulee sellainen. Silmukkamäärät on fiksailtu uusiksi eri langan vuoksi ja totta puhuen niitä olisi voinut luoda hitusen enemmänkin, mutta kyllä tämä menee.


Hiljattain tällainen valmistui myös Sukkalandiassa.



Tässä lähikuvaa pintaneuleesta, joka tuli hyvinkin tutuksi työn edetessä. Lanka oli ihana neulottava, pehmoinen ja mukavasti kulkeva. Koontityön teki jälleen tehdas alias äitini. Kiitos!


 


Takkia olen tehnyt on/off kesästä saakka ja pakko sanoa, että olin huojentunut, kun sain sen käsistäni. Sinänsä kiva tehdä mukavan langan vuoksi, mutta musta ja aika sitä samaa kuitenkin tuo mallineule.


Yhdet ihanat sukat putosivat puikoilta juuri äsken, niistä ehkä lisää huomenna!