torstai 29. marraskuuta 2007
APUA!!!
tiistai 27. marraskuuta 2007
"Tehtaan" omia töitä :-)
Hiljattain tyttö kaatui rähmälleen mekkotakkinsa kanssa, joten takki piti pestä. Heitin sen villapesuun ja kuinkas ollakaan, päällikangas kutistui toivottomasti ja vuorikangas ei, joten ei auttanut kuin antaa Mummille uusi toimeksianto.
Malli: Uusimmasta Ottobresta, koko 128 tai 134 cm.
Napit: Vanhasta takista, kun olivat niin kauniit.
Tekijä: Äitini.
Melkein kannatti "tuhota" vanha takki, kun tästä tuli näin kaunis. Kiitos Äiti!
lauantai 24. marraskuuta 2007
Pikkujuttuja
Joulu lähenee, mutta se ei onneksi tuota suurta stressiä, koska päätin jo ajat sitten, etten neulo pahemmin täksi jouluksi lahjoja. Jotain pientä tulee neulottuakin, mutta rennoissa tunnelmissa, koska mikään ei ole ennalta suunniteltua. Itse asiassa yksi niistä harvoista suunnitelmista meni äsken jouluisasti aivan pipariksi, kun uusi Seiskaveikka kertakaikkiaan on kovaa kuin pelti, vaikea uskoa, että se edes on villaa. Sen sijaan Seiskaveikan raitaversiot ovat melko pehmoisia, tuntumaltaan ihan eri lankaa. Pehmeys onkin sitten käytössä osoittautunut helposti nukkautuvaksi, mutta silti se on parempi kuin tuo kovuus.
Kaikkea on taas valmistunut. Poika pitkästä aikaa toivoi minun neulovan jotain, ja reaktio siihenhän on tippa linssissä ja samantien puikot kourassa. Näin näki päivänvalon kolmas kauluri, jonka speksit löytyvät skrollaamalla alaspäin. Tämäkin on Rowan 4-ply Softista tehty 3 mm puikoilla, mallilla Esikko.
Lisäksi eräs lähipiirin pikkuneiti vietti 2-vuotissynttäreitään ja päätin upottaa loput pörrölankani hänen asusteisiinsa. Tässä niitä esittelee (naku) herra Nalle.
Malli: Pipossa sileää, päätellään kaikki silmukat kerralla, peruslapaset ja sukat.
Lanka: Novita Wool ja Tango yhdessä, sukissa varressa molempia, jalkaterässä ensin Woolia ja kärjisä Jaegerin Baby Merinoa, kun Wool loppui kesken.
Puikot: Kaksinkertaisella langalla 6 mm, sukkien terissä 3,5 mm.
En ole paljoa ilmoitellut itsestäni -10%-blogiin, mutta ilmoitan nyt täällä ja ehkä sielläkin, että lankavaraston puolesta olen päässyt tavoitteeseeni ja ylikin. En ole aikoihin ostanut uutta lankaa. Laskin, että -10%-pudotuksen tapahduttua varaston koko olisi 21 060 g ja nyt se on 20 617 g. Olen siis kuluttanut syyskuun alusta 2 kg 783 g. Henkilökohtaisena tavoitteena on, että langat mahtuisivat käytössä oleviin lipastoihin ja korkeintaan kahteen muovilaatikkoon. Siihen vaaditaan vielä n. parin kilon kutomista, jolloin saan kaksi eteisessä evakossa olevaa laatikkoa tyhjennettyä lipastoihin. Painonpudotuksesta älkää kysykö...
tiistai 20. marraskuuta 2007
Saartje´s Bootees
Malli: Saartje´s Bootees.
Lanka: Sandnes Lanett.
Puikot: 3 mm.
Neulova Ystävä sai kuukausi sitten vauvan ja kävin tänään heitä ensimmäistä kertaa katsomassa (KIITOS seurasta ja herkuista!). Tein nämä tossut viemiseksi pienelle suloiselle pojulle.
Malli oli mukava neulottava ja Lanet ihanaa kuten aina. Näpertämistäkin riitti kyllä. Tein itse asiassa kolme tossua, koska ensimmäisen tein pienimmän koon mukaan ja vieläpä 2,5 mm puikoilla. Tossusta tuli kuitenkin niin mini, etten uskonut kenenkään ihmislapsen olevan ihan niin pieni ja asia varmistui, kun vertasin minitossua jalanjälkeen, joka on otettu vastasyntyneeltä pojaltani sairaalassa. Vaihdoin kolmospuikkoihin ja tein isomman koon mukaan ja näin syntyi sopivan kokoiset tossut kuukauden ikäiselle. Minit sopivat täsmälleen tyttären ChouChoulle. :-) Tai mini, en taida jaksaa tehdä toista...
Ero on aika suuri kuten kuvasta näkyykin...:-)
maanantai 19. marraskuuta 2007
Basic Business
Malli: Peruslapaset peukkukiiloin.
Lanka: Sandnes Lanett kaksinkertaisena.
Menekki: n. 58 g.
Puikot: 3,5 mm.
Työkaveri teki mulle palveluksen, ja minä tein vastapalveluksen. Poikansa halusi lempijoukkueensa väreissä lapaset ja tässä ne ovat. Lapaset ovat ihan peruskamaa, mutta kivat kuitenkin. Johtunee siitä, että Lanett on yksi suosikkilangoistani, mukava kutoa ja ihanan pehmoinen. Toinenkin Lanett-juttu valmistui tänään, siitä lisää huomenna...
maanantai 12. marraskuuta 2007
Lahjuksia
Isänpäivä saapui ja meidän iskää lahjottiin mm. MTV Maxin lanseeraamilla "väsyneillä villasukilla".
Malli: Sama kuin yleensä.
Lanka: Novitan Seiskaveikka Raita.
Menekki: 98 g, loppui!
Puikot: 3,5 mm bambut.
Mun on ehkä vuoden verran ollut tarkoitus tehdä tuosta jämäkerästä miehelle sukat, koska väri sopii kuin nappi silmään miehen Marimekko-paidan kanssa. Mies oli viikon reissussa, joten minulle tarjoutui mukavasti aikaa nämä salassa tehdä.
Enolleni taas lupasin jo viime keväänä kaulurin, joka syntyikin lauantaina enon kyläillessä.
Malli: Mukaelma Pörrön kaulurista, 70 s alussa, lopussa monta s. Pipossa perusmalli, 2 o 2 n ribbiä.
Lanka: Jaeger Extra Fine Merino Aran.
Menekki: Kauluriin 85 g, pipoon 46 g.
Puikot: 4,5 mm bambut.
Eteen on tökerösti kirjailtu Harley Davidson enon toiveen mukaisesti. Onneksi se jää takin alle.
Langasta voisi todeta, että mitä pitempi nimi, sen ihanampi lanka. :-) Tätä lankaa tilasin Kurkkukaupan alesta jossakin vaiheessa ja nyt kokeilin ensimmäistä kertaa sitä neuloa. Pehmeää ja tukevantuntuista neulosta siitä syntyy, uskon, ettei lörpsähdä käytössäkään eikä kutita. Tällainen havainto sai tietysti hakeutumaan Kurkkukaupan sivuille (linkki löytyy marginaalista, jos joku muu haluaa käydä kurkkumaas...öh kurkkimassa...) muutamaankin otteseen ihmettelemään, että pitäisikö tätä tilata lisää, kun sitä nyt kohtuuhintaisena saa. Vielä ei ole Visa vinkunut...
perjantai 9. marraskuuta 2007
Kaula piiloon
Malli: Unikko by Pörrö, uusimmasta Ullasta.
Lanka: Rowan 4-ply Soft, väri Wink.
Menekki: 43 g.
Puikot: 3 mm bambut ja Addi pyöröt.
Tyttärellä on samoja kaulaliina-ongelmia kuin ilmeisesti Pörrönkin tytöillä, joten päätin koittaa, miten kauluri tehoaisi. Aiemmin olen yhden kaulurin tehnyt, mutta siitä tuli melko paksu. Varastoista löytyi sopiva merinovillalanka, ihanan pehmoinen ja kutiamaton. Malli oli kiva. Muuntelin sitä sen verran, etten tehnyt resoriin kääntövaraa, koska tyttärelle on parempi, mitä vähemmän on ylimääräistä. Tein joustinta 5-6 cm ja aloitin sen jälkeen levennykset. Lankaa neuloin ensimmäistä kertaa ja pidin siitä kovasti. Pinnasta tulee kivan näköistä ja siitä jäi näin kaunis jämäkeräkin.
Tässä vielä yksi kuva kaulurista, jossa malli näkyy paremmin. Kuvat ovat sisällä otettuja, kun ulkona ei kerta kaikkiaan ole muuta kuin harmaata massaa...
Tytär keksi kaulurille välittömästi muitakin käyttötarkoituksia, kuten hyvin ilmastoiti kesähattu?
sunnuntai 4. marraskuuta 2007
En Pointe!
Malli: En Pointe-tossut by Ilu.
Lanka: Sandnes Tove, musta.
Menekki: n. 60 g.
Puikot: 3 mm.
Koska oma jalkani on 37, tein tossuista n. 2 cm lyhyemmät kuin ohjeessa. Ohje oli kiva ja lopputulos kaunis, joskin hiukan liikaa näpertämistä minun makuuni/kärsivällisyyteeni. :-) Tovesta tulee edelleen pehmeä ja kauniisti huopunut lopputulos ja tossut ovat mukavat jalassa.
Jalkakuvat eivät sisävalossa onnistuneet kovin hyvin, enkä jaksanut mennä ulos, joten näihin on tyytyminen. Inhottava pimeys.
Tein tossut itselleni siisteiksi sisätossuiksi. Olen jatkuvasti viluvarpainen, eikä mulla ole oikein ollut tossuja/sukkia, joilla voisi esiintyä siisteimmissä vaatteissa, esim. kun on vieraita, nämä kelpaavat hyvin. Siksi en koristellut tossuja muulla kuin yksillä kauneimmista ikinä omistamistani kahdesta napista. Napit ovat jo palvelleet yhden vanhan hameen koristeena ja nyt saavat ilahduttaa minua näissä tossuissa.
lauantai 3. marraskuuta 2007
Barrabarra
Jotain on vihdoinkin taas valmistunut. Huomattua: Puserolinja hidastaa huomattavasti bloggaustahtia.
Malli: Barra by Martin Storey, kirjasta RYC Classic Winter.
Lanka: RYC Soft Tweed, väri Bramble.
Puikot: 7 mm ja 8 mm.
Menekki: 435 g ohjeessa mainitun 500 g sijaan. (koko M)
Tämä oli nopea projekti. Lankaa tilasin joskus halpaan hintaan Kurkkukaupasta ja sitten tilasin tuon kirjan löytääkseni jonkun sopivan mallin. Yleensä vihaan haloilla neulomista, mutta tässä tapauksessa lanka oli niin ihanaa, kevyttä, helposti soljuvaa ja ilmavaa, että neulominen oli miellyttävää haloista huolimatta.
Malli on ihan jees, mutten nyt ole mitenkään supertyytyväinen. Kyllä sen ylläolevasta kuvasta näkee, että siinä joku muotoilukin on, mutta vähän turhan väljä se silti on, ja edestä jotenkin laatikkomaisen tuntuinen. Testailin kyllä tekeillä olevaa neulomusta valmiisiin neuleisiin, mutta silti. Toisena vaihtoehtona mulla oli kirjasta Macgregor, joka on perusraglanpusero. Tässäkin kohtaa lanka pelastaa paljon. Takki on niin ihanan tuntuinen päällä, pehmeä eikä kutita yhtään, joten tullee käyttöön ainakin kotioloissa.
Kiinnitykseen käytetään vain yhtä nappia, ja tämä sopi mielestäni hyvin. Tässä vielä lähikuvaa neuleesta.
Ja sitten taas muiden projektien kimppuun. Tehtävälistalla ovat juuri nyt toinen En Pointe-tossu ja hihat miehen takkiin. Sen jälkeen on suunnitelmissa ainakin kolme lasten villapuseroa/takkia, eli puserolinjalla jatketaan....